Alussa oli vaimo, mies ja alkutalvi. Elettiin joulukuuta ja arki oli häiden jälkeen lähtenyt hyvin luistamaan. Joulukuun arkemme koostui hyvin aikaisista aamuista, ammattikorkean ja työharjoittelun tuomista haasteista sekä pimenevistä illoista. Välillä reissuja lähemmäs ja hieman kauemmaskin tuttuja tapaamaan, joululahjaostoksia, pientä kaamosväsyä ja elämän pieniä ilon hetkiä.

Blogin kannalta oleellinen alku on kuitenkin 18.12, jolloin raskaustesti vilkutteli kahta vahvaa punaista viivaa. Tai ehkä vielä tärkeämpi alku Vedettömän kannalta on eräs päivä pääsiäisen jälkeen, jolloin iloisin mielin menimme raskausviikolla 21 rakenneultraan. Alkuraskaus sujui loistavasti. Sikiö kasvoi ja kehittyi tismalleen oikeaan tahtiin ja äitiäkin vaivasi vain raskauspahoinvointi (vaikka pahoinvointiaika ei kyllä todellakaan ollut helppoa tai ihanaa).

Rakenneultra on mielessä hieman hämäränä. Ultraaminen jatkui ja jatkui ja jatkui niin pitkään ja niin syvän hiljaisuuden vallitessa, että kysymättä tiesimme, ettei kaikki ole hyvin. Kun vihdoin rohkenin asiasta tiedustella, sanoi kätilö hätäisesti, ettei lapsivettä näy lainkaan ja hän hakee lääkärin paikalle.

Sitä seurasi pelkoa, itkua, ahdistusta. Tiesin, että lapsiveden täydellinen puuttuminen näin vähillä viikoilla on erittäin vakava asia. Virtsankarkailusta olin kärsinyt jo muutaman viikon, mutta nyt vasta ymmärsin, ettei se mitään virtsaa ollut. Lapsivettähän se. Asia varmistettiin yksinkertaisella testillä. Kuin raskaustesti aikoinaan. Ja kaksi viivaahan sinne ilmestyi.

Saimme kiireellisen lähetteen OYS:an, jossa gynekologi ultrasi ja tutki minut uudelleen.

Tuomiona oli vedetön kohtu. Sikiökalvoissani on reikä, josta vesi pääsee valumaan pois samantien, kuin sitä muodostuu.

Siitä siis blogimme nimi, Vedetön. Blogi on keino selvittää ajatuksia ja toisaalta läheisten on helppoa seurata kuulumisia tätä kautta. Tekstiviestit, WhatsAppit ja soitot on ollu meille tosi tärkeitä, kiitos, että muistatte ja kyselette kuulumisia! <3

-Karoliinan-